Nykyihminen, kirkko ja totuudet

Kirjoitus on julkaistu Kotimaa -lehdessä 1992.

Olemme Suomessa siirtyneet sellaiselle kehitystasolle, että vanhat opit ja mallit eivät enää toimi. Käytännön esimerkkejä ovat ns. rakennemuutokset, joiden kanssa on viime vuodet kamppailtu lähes kaikilla elämän alueilla. Valitettavasti entiset alitajuntaan syötetyt mallit ja tavat sokeuttavat ihmisiä: emme näe maailmaa ja elämää sellaisena kuin se todellisuudessa on, vaan sellaisena kun vanhojen oppiemme mukaan uskomme ja luulemme sen olevan.

Erityisesti tämä sokeuttaa sellaisten organisaatioiden päättäjiä ja johtajia, jotka eivät ole ylläpitäneet tuntumaa käytännön todellisuuteen. Monia organisaatioita johdetaan sen mukaan miten niiden pitäisi toimia eikä sen mukaan miten ne todellisuudessa toimivat. Käytännön tasolla on tapahtunut suuria asenne-, arvo- ja tarvemuutoksia, jotka edellyttävät monien asioiden uudelleen harkintaa.

Vuosien mittaan ovat vanhat mallit tarttuneet myös organisaatioiden ja instituutioiden johtamisjärjestelmiin ylläpitäen sitä kautta vanhoja uskomuksia ja tapoja. Periaatteessa ja suunnittelun tasolla ollaan muuttumassa. Näistä asioista puhutaan, mutta käytännössä eteneminen on kovin hidasta ja valitettavan usein vain näennäistä.

Kuvassa A tarkastellaan ihmisen toimintaa kolmen ympyrän avulla. Käyttäytymistä ohjaa ajattelu, ja alitajuinen reagointi. Käytännössä kaikki vaikuttavat kaikkiin. Järkialue on tietoisen ajattelun aluetta. Alitajunnassa reagoimme tunteenomaisesti. Aivotutkijat puhuvat vasemmasta ja oikeasta aivolohkosta.

Ajatuksen ja tunteen välissä vallitsee usein ristiriita. Esim. haluan jonakin iltana katsoa kotona TV:tä, vaikka sillä hetkellä olisi tärkeämpää seurustella perheen kanssa. Valitsen kuitenkin TV:n ja perustelen valintaani tiedon hankinnalla ja toteamalla itselleni, että perheellähän on muita askareita. Ihminen toimii tunteenomaisesti paljon useammin kuin kuvittelee, vaikka luulee toimivansa tietoisen ajattelun pohjalta. Me järkeilemme mielihalukäyttäytymistämme, jotta omatunto ei kolkuttaisi.

Samaa ajattelua voidaan soveltaa johtamiseen. Jotta työt sujuvat hyvin ja asetetut tavoitteet saavutetaan, odottavat esimiehet että ihmiset:

käyttäytyvät määrätyllä (tehokkaalla ja tavoitteellisella) tavalla,

käyttävät työssään järkeään (omaa ajatteluaan) ja

ovat motivoituneita hoitamaan työnsä ja tulevat toimeen keskenään eli haluavat pelata yhteispeliä.

Johtaminen on voimakkaasti muuttumassa. Tarjolla on valtava määrä erilaisia teorioita. Uudenlaisen ajattelun avulla pyritään organisaatioihin luomaan joustavasti ja tehokkaasti toimivia työskentelymalleja.

Aikaisemmin nähtiin ihmisissä vain ”kädet ja jalat”. Ihminen oli ikäinkuin kone ja organisaatio odotti hänen käyttäytyvän koneen tapaisesti koneen jatkeena. Työtyytyväisyyden takasivat palkka, erilaiset edut ja määrätty turvallisuus. Tehtävät annettiin määräyksinä ja toimintaa valvottiin. Näin toimii autoritaarinen johtaminen.

Sittemmin yleissivistys lisääntyi ja organisaatioissakin huomattiin, että ihmiset eivät toimi tehokkaasti vain käskemällä. Keksittiin ”sydän”;eli tunteenomaiset asiat: ihminen on inhimillinen olento, jonka motivaatiota lisäävät asiallinen kohtelu, arvostus, palautteet, me-henki ja hyvät ihmissuhteet.

Kilpailun kiristyessä on toimintoja ollut pakko kehittää ja tehostaa. Kaikissa työvaiheissa tarvitaan parempia ideoita ja ratkaisuja. Tämä tarve on tuonut esiin ihmisen ”aivot”. Ihminen on myös ajatteleva yksilö, jota tarvitaan tietojen hallintaan, luovaan ajatteluun ja yhteistyöhön. Motivoitumisessa korostuvat omaehtoinen ajattelu, vaikutusmahdollisuuksien lisääntyminen, itsenäinen ja luova työ, kehittyminen ihmisenä ja ammatissa.

Hyvin toimiva johtaminen kattaa kaikki kolme tasoa, koska ne ovat toisiaan täydentäviä. Ihmisten tarpeet vaihtelevat myös eri elämäntilanteissa. Nykyään korostetaan omaa ajattelua: vastuuta siirretään lähemmäksi käytäntöä, perustetaan itseohjautuvia työryhmiä joissa työn johtaminen siirtyy ryhmälle, rakennetaan yhteistyöverkostoja jne. Muutoksen seurauksena ihmisten tiedon hallinta lisääntyy ja luova asioiden käsittely kehittyy eli ihminen viisastuu. Tätä samaa yleissivistyksen ja itsenäisen ajattelun kasvua ovat vauhdittaneet myös koulutuksen kehittyminen sekä erityisesti tiedon räjähdysmäinen kasvu. Elämme täysin toisenlaisessa virike- ja ongelmamaailmassa kuin 100 vuotta sitten.

KIRKON OPIT JA USKONKAPPALEET

Myös kirkon piirissä etsitään parempia ja oikeampia työskentelymuotoja. ”Kirkon suunta 2000” ja ”Kirkon viestintäohjelma” -mietinnöt antavat positiivisen kuvan tulevaisuuden visioista. Hyvistä toteutuksista saa myös jatkuvasti lukea ja kuulla. Onkohan kuitenkin niin, että nämä ovat enemmän yksittäisten henkilöiden ja ryhmien kokeiluja. Ihmisten kanssa keskusteltaessa saa sen vaikutelman, että organisaation toiminta perustuu vielä vahvasti autoritaariseen johtamiseen. Ja kun tietää miten hidasta muutos on muuallakin, on se melko luonnollista tässä vaiheessa.

Kuvassa B on sama ajattelu siirretty uskon alueelle. ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.” kirkko on kautta aikojen tarjonnut ihmisille tietä eli valmiita polkuja, jotka vievät Jumalan luo. Tämä on hyvä asia. Muissakin uskontokunnissa annetaan ihmisille selkeitä ohjeita, miten elämässä pitää ja usein on myös viisasta toimia. Mitä tietämättömämpi kansa on, sitä yksinkertaisempia ohjeita se tarvitsee. Kun ohjeiden noudattamisia motivoitiin toisaalta lupaamalla taivasosuuksia ja toisaalta uhkaamalla helvetin tulella, saatiin tuloksia aikaan. Kansa ainakin yritti elää Herran nuhteessa.

Lasten kasvatus on hyvä esimerkki. Koska pienillä lapsilla ei ole riittävästi tietoa ja ymmärrystä, on heille hyvä antaa valmiita ohjeita ja malleja. Kun lapsen ajattelu kehittyy, pitää kasvatuksen muuttua opastavaksi ja kannustavaksi (tämän koululaitos on tajunnut aivan liian myöhään). Vähitellen kasvatus muuttuu aidoksi vuorovaikutukseksi, jossa vanhoja oppejakin voidaan asettaa kyseenalaiseksi. Tätä kautta lapset oppivat itsenäistä ja myös kriittistä ajattelua. Entisestä lauman jäsenestä tehdään ajatteleva ja itsensä kanssa henkisesti tasapainossa oleva ihminen. Tällaisen ihmisen johtaminen on paljon vaikeampaa kuin lauman jäsenten. Siksi monet johtajat ja organisaatiot pitävät tietoisesti tai tiedostamattomasti kiinni vanhasta autoritaarisesta ja usein myös byrokraattisesta johtamisestaan.

Tunteita eli kosketusta elämään (elämyksiä, aitoa lähimmäisen rakkautta, sydämestä lähtevää auttamisen halua, ryhmän tiivistä tunnelmaa jne.) kirkko on tarjonnut vähän verrattuna lukuisiin muihin uskontokuntiin. Kuitenkin monet yhtäkkiä uskoon tulleet kertovat voimakkaista tunne-elämyksistä; miten he kokivat olevansa yhteydessä Jumalaan ja kaikki ikäinkuin kirkastui kerralla.

Tunneasioissa kirkkomme on ollut hyvin pidättyvä lukuunottamatta itkemistä, surun ja syntisyyden osoittamista. Useimmat kirkolliset toimitukset ovat virallisia ja vakavia – monesti suorastaan pelottavia. Ilo, nauru ja vilpitön onnellisuus eivät ole kuuluneet uskontoomme; niistä on jopa rangaistu.

Onneksi elämysten alueella ollaan Kirkonkin piirissä ottamassa uusia askelia: tuomasmessut aktivoivat ihmisiä, laulu on iloisempaa ja koko tapahtuma on tunnepitoisempaa. Seurakuntien muissakin toimissa ollaan ilmeisesti muuttamassa työskentelytapoja osallistuvampaan eli kokemuksellisempaan suuntaan. Tämä on tärkeä muutos, koska ihmisten uskonnolliset tarpeet ovat kasvamassa tämän päivän myllerryksissä ja ahdistuksissa. Vanhat opit ja rituaalit eivät enää riitä. Tässä on yksi syy erilaisten lahkojen ja voimakkaampia elämyksiä tarjoavien uskontokuntien suureen suosioon.

Kehitystä siis tapahtuu. Suurin pulma on totuusalue. Se tuntuu olevan pyhä asia, johon esim. maallikot eivät saa kajota. Kun asiasta yrittää keskustella, tulee vaikutelma, että ”totuus” on vain Kirkon ja pappien omaisuutta. Määrätyistä asioista ei edes saa puhua.

USKON JA ELÄMÄN YMMÄRTÄMINEN

Tiedon määrä kasvaa maailmassa kovaa vauhtia. Tietotekniikan kehittyminen auttaa ihmisiä analysoimaan suunnattomia tietomääriä. Elämme tieto-, vuorovaikutus- ja toivottavasti myös viisastumisen yhteiskuntaa. Muut tieteenalat ovat tulleet tai tulossa uskon alueelle. Ne pyrkivät tieteellisesti ja loogisesti analysoimaan ja pohtimaan elämän eri osia, sen olemusta ja kokonaisuutta.

Elämän ymmärtäminen ja sen oikeanlainen ohjaaminen on haaste yhä kasvavalle joukolle ihmisiä. Monet ryhmät haluavat pohtia näitä asioita. Tietoa uskosta etsitään mytologiasta, itämailta, muista uskontokunnista, rajatieteistä jne. Jotkut haluavat tuoda ufotkin mukaan keskusteluun.

Kehittävä keskustelu edellyttää, että asioista puhutaan avoimesti ja ennakkoluulottomasti. Parhaat keskustelukumppanit asettavat myös omat ajatuksensa ja uskomuksensa kritiikin kohteeksi. kirkko on henkisyyden ja uskon alueella tärkeä keskustelukumppani. Mutta jos kirkko tarjoaa vanhoja uskonkappaleita perustelulla ”näin vain on”, loppuu vuoropuhelu alkuunsa. Vastaukset elämän suuriin kysymyksiin haetaan muualta, kuten nyt jo tehdään. Liian monista tämän alueen keskustelufoorumeista puuttuu Kirkon edustaja.

Kirkon totuudet ovat olleet annettuja tekijöitä vuosisatoja. Miten on tulevaisuudessa? Teologian tohtori Antti Alhosaari kirjoitti Suomen Kuvalehdessä: ”Yksi ongelma on raamatunpalvonta. On tietysti itsestään selvää, että raamatun ympärille kirkko rakentuu. Mutta kirkossa vaalitaan epärealistista luottamusta raamatun kaikkitietävyyteen. Se hämärtää asiallisen totuuden. Raamatusta puuttuu monia tärkeitä kysymyksiä.” Historia osoittaa miten raamatun tulkinta on muuttunut vuosien varrella. Miten kukaan voi väittää, että tämän hetken tulkinta on juuri oikea.

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Eikö koko maailmankaikkeus ole juuri Jumalan totuutta? Kun katsomme maapalloa avaruudesta, näemme älykkään ja käsittämättömän taitavasti rakennetun kokonaisuuden, joka toimii määrättyjen lainalaisuuksien mukaan. Eikö juuri sieltä näy Jumalan ajatus ja tahto? Eikö rakkaus ole sitä elämänvoimaa (energiaa), joka ylläpitää elämän jatkuvuutta atomin hiukkasista luonnon kiertokulkuun ja aina ihmisen syntymään ja kehittymiseen asti?

Luonnontieteet pyrkivät selvittämään näitä lainalaisuuksia, joten tutkimuksen kohteet ovat osia tästä suuresta kokonaisuudesta. Siksi kirkko ei voi sivuuttaa tieteen löytämiä totuuksia luodessaan uskomuksia Jumalan ajatuksesta ja tahdosta. Myöskään tieteet eivät voi sivuuttaa uskoa, koska uskonnoista pitäisi löytyä elämän kokonaisymmärrys ja ne alueet, jonne tieteet eivät vielä ole yltäneet.

Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Tämä tarkoittanee myös viisautta ja ymmärrystä, vai ovatko ne jossakin rajattu pois? Eikö tie Jumalan luo voi edetä myös totuuden eli ymmärryksen polkua pitkin, jolloin viisastuva ihminen oppii hoitamaan maapalloa ja sen kaikkinaista elämää paremmin.

Ja kun ihminen käy tätä elämän koulua ja käyttää hyväkseen kokemuksiaan, saa hän jatkuvasti lisää ymmärrystä elämästä eli Jumalan totuudesta: ”Kolkuttakaa niin teille avataan”.

Mutta tuntuu siltä, että Jumalan totuus on salattua. Se on ilmeisesti liian voimallista annettavaksi tietämättömille ja henkisesti epäkypsille ihmisille. Tämän vuoksi monet myytit ja uskontojen kertomukset ovat täynnä symboleita ja elämän ohjeita ilman tarkempia järkiperusteluja. Jeesuskin puhui jatkuvasti vertauksin. Henkisesti kehittyvä ihminen saa totuutta aina palan kerrallaan kehitystasonsa mukaan. Tämäkin vaikuttaa olevan osa hienon hienosta kokonaisjärjestelmästä.

Mutta jossakin on ehkä olemassa kokonaistotuus. Useat uskontokunnat toimivat ikäinkuin he omistaisivat tämän totuuden; muutamat osoittavat sen esim. lukemalla kansalla pyhiä kirjoituksia vieraalla kielellä, joita papit tulkitsevat. Tämä on mitä todennäköisimmin vallanhaluisten ihmisten aikanaan keksimä hyvä keino johtaa alamaisiaan. Pelossa ja uskon talutusnuorassa olevaa kansaa on helppoa hallita.

Samaa tiedon omistamisen halua löytyy valitettavasti kaikkialta. Jos rajaamme sen ihmiseen, niin monet lääkärit luulevat omistavansa kaikki tiedot ihmisen kehosta, psykologit ihmisen psyykestä jne. Käytännön todellisuus eli ihmisten sairaudet ja henkinen pahoinvointi kertovat kuitenkin, että jotakin oleellista puuttuu näiltäkin. On hyvä että meillä on asiantuntijoita, mutta oman tiedon mustasukkainen ja asenteellinen vartioiminen sekä haluttomuus avoimeen keskusteluun on huonoa.

Kirkon uskomusten ja totuuksien pitää tulevaisuudessa kestää myös kriittistä tarkastelua. Koska kysymyksessä on yhteinen totuus, johtavat kaikki pohdiskelut vähitellen samaan päämäärään. Siksi kirkolla ei pitäisi olla riskejä asettua avoimeen keskusteluun. Pulmia ilmenee, jos totuudet havaitaan riittämättömiksi. Mutta sekin on terveellistä, koska ratkaisemalla esim. vanhanaikaisia tai liian suppeita totuuksia löydämme kokonaiskäsityksiä, joilla voimme varmistaa kestävän kehityksen ja elämän jatkumisen Jumalan tarkoittamalla tavalla. Totuus kestää, ei-totuudet on suojattava.

Yhä useammat organisaatiot – pienistä yrityksistä julkisiin laitoksiin asti – ovat joutuneet arvioimaan uskomuksensa ja toimintatapansa uudestaan. Kirkon kohdalla ei vielä ole suurta kiirettä, koska kehitys on hidasta ja muuallakin ollaan vasta heräämässä. Lisäksi yhteiskuntaa johtavat vielä ihmiset, jotka toimivat pääosin vanhoilla ajattelumalleilla ja arvoilla. Mutta tietämys kasvaa, ajattelu laajenee ja eri tieteenalatkin ovat lähteneet etsimään toisiaan – tähtäimessä kokonaisuuden ymmärtäminen ja elämän arvoituksen ratkaiseminen.

Kaikkien yhteisenä tavoitteena pitäisi olla ”totuuksien” löytäminen, joiden avulla luodaan sellaisia kokonaisymmärryksiä ja arvoja, että nykyihminen oppia elämään täällä maapallolla ihmisarvoista ja luontoa säästävää elämää. Tätä kutsutaan myös kestävän kehityksen tieksi.

Takaisin Usko ja uskonto -sivulle

Takaisin Artikkelit -sivulle

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *