Valmennusvideoita

ASIAKASPALVELU RAKENNUSTYÖMAILLA

Valmennus toteutetaan yhteistyössä Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKON kanssa.

EGOSWOT

Video liittyy minäkuva-arvioon, jonka tuloksen saa profiilin omasta persoonallisuudesta. Videossa yhdistyvät kansainvälisesti tunnettu persoonallisuusteoria MBTI  ja SWOT -ajattelu.

EKONOMIESIMIES

Otteita Suomen Ekonomiliiton jäsenille suunnitellusta 2 + 2 pv:n valmennuksesta.

KOULURAUHA JA -MOTIVAATIO

Valmennus- ja videokokeilu. Kohteena oli erään koulun häirikköluokka ja aikaa kolme tuntia. Videossa tarkastellaan luokan toimintaa työelämän näkökulmasta. Videon ratkaisukeskeisyys antanee kouluille uusia näkökulmia – tai vahvistaa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on opiskelu- ja koulurauhan lisääminen. Monessa kohtaa on kysymys opettajan johtamistaidosta, joka on suuri haaste myös työelämän esimiehille.

NEUVOTTELUTAITO

Millä tasolla on neuvottelutaitosi? Tutustu kirjaan.

OTOKSIA SEMINAAREISTA

Video on kuvattu tilannekohtaisesti kännykällä. Sen tarkoituksena on esitellä valmennuksen erilaisia työskentelymenetelmiä ja näyttää miten osallistujien aktivoiminen tuottaa hyviä tuloksia. Huumoriakin kannattaa käyttää, sillä rento ja hyväntuulinen ihminen oppii parhaiten. Kaksisuuntainen vuorovaikutus aktivoi ja motivoi osallistujia. Käytännön harjoittelu ja soveltaminen (reflektio) saavat aikaan kokemuspohjaista oppimista.

TIIMITYÖ

Tiimityö on ajaton malli, joka synnyttää erinomaisia tuloksia oikein toteutettuna oikeassa paikassa. Tutustu kirjaan.

ÄNKYTYS (ESIINTYMISJÄNNITYS)

Mielikuvaharjoituksilla ja rentoutumisella voidaan merkittävästi vähentää änkytystä. Ongelma ei poistu, mutta rentoutuminen vähentää puhumisen taustalla olevaa stressiä ja häpeän tunnetta.

 

Erilaisiin mittareihin liittyviä esittelyvideoita

Mittareita

Palautteen antaminen ja vastaanottaminen

Riitapukarit

Johtamistaito (esimiestaito)

Yhteistyökyky

Johtoryhmätyöskentely

Ilmapiiri

Sisäinen palvelu (HR, IT, Taloushallinto, Suunnittelu, Osto, Viestintä, Markkinointi, Siivous, Kunnossapito, Asennus…)

Tiimi ja projekti

Kunnanhallituksen työskentely

Yritystoiminta