Hotelliasuminen

Terveisiä ”Huomisen hotellista”

Olin töissä Helsingissä ja majoituin hotelliin. Kun astuin huoneeseen, oli koko katto upeasti valaistu ylhäältä päin ja kattopleksiin oli maalattu puiden varjokuvia. Oven vieressä sai ruudulta valita oleskelu-, iltatilanne- tai tunnelmavalon. Sänky oli iso ja ellipsin muotoinen. Iso digitelkkari oli hieno, kunhan pääsin monen napin painamisen jälkeen pois hotellin infosivulta. Yhdessä nurkassa oli yli metrin korkuinen iso peltinen ”kaappi”, joka tarkemmalla tarkastelulla osoittautui ilmastointilaitteeksi. Siinä on nappeja, kytkimiä… ja avain. En ryhtynyt testaamaan toimintaa.

Puolet takaseinästä oli koristeltu karvaisilla ja ruskeilla tennispallon puolikkaita. Niiden ideaa en tajunnut.  Huoneessa oli myös suuria valkoisia kiviä. Varmaankin hieno juttu jonkun mielestä, mutta tuskin nopeuttavat siivousta.

Seinällä oli termostaatti ja hotellikansion ohjeissa neljä eri kohtaa: paina ON / OFF, valitse haluamasi lämpötila SET-painikkeella jne. Mittari näytti 24 astetta ja olisin halunnut vähän viilennystä. Painelin kaikkia nappeja ohjeiden mukaan, mutta mitään ei tapahtunut.

Edellä olevat olivat mielenkiintoisia havaintoja, mutta valojen sammuttaminen tuotti ongelmia. Eteisen seinäpaneelin kosketusnäytössä luki ”valot pois”. Kun menin nukkumaan, painoin sitä ja valot sammuivat. Sitten menin sänkyyn ja samassa vessan valot syttyivät. Koska WC:n ovi oli lasia, valaisi se koko huoneen. Tein saman uudestaan ja sama juttu: valot syttyivät. Kokeilin viisi kertaa. Sitten menetin hermoni ja yritin soittaa respaan. Mutta hotellin puhelimessa ei ollut tietoa numerosta eikä sitä löytynyt hotellikansiostakaan. Kokeilin 9, joka yleensä toimii hotelleissa, mutta puhelin yhdistyi ulkolinjaan.

Tässä vaiheessa sytytin kaikki valot, etsin silmälasit ja avasin hotellikansion, jossa luki: ”Sängyn jalkaan on asennettu liiketunnistin, joka yöllä liikettä havaitessaan sytyttää valot sängyn alle ja WC-tilaan.” Fiksu ajatus, että valo syttyy, kun astuu lattialle – paitsi että kuka tarvitsee valoa sängyn alla? Kun kävin vessassa ja painoin eteisessä ”valot pois” , niin ne syttyivät uudestaan, kun meni takaisin sänkyyn. Eihän liiketunnistin tiedä olenko tulossa vai menossa. Ratkaisin ongelman siten, että vedin päiväpeitteen päädyn yli siihen kohtaan missä kuvittelin liiketunnistimen olevan ja hiivin huoneen toista laitaa pitkin sänkyyn. Jo toimi!

Soitin myöhemmin vastaanottoon kännykällä ja sieltä sanottiin, että vastaanoton numero ja verkkoyhteydet löytyvät avaimen pahvisesta säilytyskotelosta. Hieno uudistus. Ehkä asian olisi voinut kertoa vastaanotossa. Minibaaria en löytänyt vaikka tutkin kaikki kaapit. Lasi viiniä olisi maistunut ”huomisen hotellin” hienojen ratkaisujen aiheuttaman hämmenyksen keskellä.

Miksi yksinkertainen hotelliasuminen oli tehty niin vaikeaksi?  Valot pitäisi voida sytyttää ja sammuttaa ilman käyttöohjeita. Suihkun hanaankin piti tutustua silmälasit päässä ennen kuin tajuisin mistä se pannaan päälle ja valitaan kattosuihku. Huoneessa oli kaikkea muutakin erikoista. En viihtynyt. Tämä oli tyypillinen esimerkki, jossa suunnittelija toteuttaa omia ideoitaan ja tekee työtään ehkä muita suunnittelijoita tai sisustuslehtiä varten, mutta unohtaa asiakkaan yksinkertaiset tarpeet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *