Opetusmenetelmät

YLE Uutisissa kerrotaan opettajasta, joka luopui luennoista.

Kommenttini.

Ei uutta taivaan alla. Sinänsä hassu nimitys: käänteinen opiskelu.

Samaa menetelmää ovat työssään hyvin onnistuvat konsultit ja valmentajat käyttäneet jo vuosikymmeniä eli kuten jutussa sanotaan: ”kontaktiopetuksessa ratkotaan yhdessä ongelmia ja analysoidaan sekä sovelletaan tietoa”.

Tämä on tehokkain keino kohdata muutoksia ja muuttaa oikeasti perinteisiä käytäntöjä ja organisaatiokulttuuria. Samalla menetelmällä opetetaan esihenkilöille mm. kannustavaa johtamista ja työntekijöille tiimi- ja yhteistyötaitoja, jolloin mukana on aina käytännön harjoituksia (esim. korjaavan palautteen antamista).

Tehdään yhdessä eikä perehdytä vain pelkkään teoriaa. Kysymys on tiedon muuttamisesta taidoksi. Urheilu on hyvä esimerkki miten kaukana ne ovat toisistaan. Kummallisinta on, että vasta 2017 asiaa kokeillaan ja sitä seurataan. Urautuneet käsitykset ja menetelmät istuvat tiukassa.

Leo Tolstoi: “Useimmat ihmiset pystyvät harvoin hyväksymään ilmeistä 
totuutta, jos se pakottaa heidät myöntämään sellaisten johtopäätösten 
erheellisyyden, josta on tullut osa heidän kokonaiskäsityksestään”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *